Asunto Oy Suutarinkuja, Lohja

Isännöitsijä Taina Kunttu: “Sadexin hinta-laatusuhde oli kohdallaan”

Lohjalla sijaitseva asunto-osakeyhtiö Suutarinkuja on yhden luhtitalon ja kahden erillisen rivitalon kokonaisuus. Yhtiö on valmistunut vuonna 1986. Sadex uusi kaikkiin kiinteistöihin sadevesijärjestelmät sekä kattoturvatuotteet. 

Kiinteistöjä on remontoitu aina tarpeen mukaan. Kattoturvatuotteiden ja sadevesijärjestelmän uusiminen päätettiin tehdä katon puhdistuksen ja pinnoituksen uusimisen yhteydessä tehtyjen havaintojen myötä.

– Katon puhdistuksen yhteydessä selvisi, että sadevesijärjestelmä oli jo aika huonossa kunnossa. Valvojamme suositteli Sadexia. Hän oli kuullut, että he tekevät hyvää jälkeä, muistelee asunto-osakeyhtiön isännöitsijä Taina Kunttu.

– Sadevesijärjestelmä ja kattoturvatuotteet alkoivat olla elinkaarensa päässä. Myös lumiesteet puuttuivat, mikä oli omalta osaltaan myös turvallisuusasia, Kunttu jatkaa.

Sadex vastasi myös asukkaiden tiedottamisesta yhdessä minun kanssani. He laativat tiedotteet ja huolehtivat tiedotuksesta. Tästä jäi minulle hyvä fiilis, kun itselläni on paljon työtä.
– Taina Kunttu, isännöitsijä

“Meille tuli heistä sellainen fiilis, että asiat hoituisivat niin kuin on sovittu”

Sadex pääsi mukaan tarjouskilpailuun ja tuli lopulta myös valituksi työn toteuttajaksi. Tarjous tuli Kuntun mukaan nopeasti ja se oli selkeä sekä helppo ymmärtää. Kustannukset oli eroteltu talokohtaisesti.

– Sadex ei ollut se halvin vaihtoehto, mutta meille tuli heistä sellainen fiilis, että asiat hoituisivat niin kuin on sovittu, Kunttu kertoo.

Sujuva työskentely ei häirinnyt asumista

Työ toteutettiin kolmessa viikossa joulukuun 2016 aikana. Sadex asensi sadevesijärjestelmän, lumiesteet sekä apuruoteet katon alaosaan. Kunttu sekä rakennusvalvoja seurasivat Sadexin työskentelyä.

– Työskentely oli sujuvaa. Aina kun kävimme paikan päällä, niin he kertoivat mielellään mitä on tehty. Sadex vastasi myös asukkaiden tiedottamisesta yhdessä minun kanssani. He laativat tiedotteet ja huolehtivat tiedotuksesta. Tästä jäi minulle hyvä fiilis, kun itselläni on paljon työtä, Kunttu kiittelee.

– Valvoja oli kanssani samaa mieltä siitä, että työ sujui sovitusti. Lopputulos on sitä, mitä pyysimmekin. Asukkaatkin olivat sitä mieltä, ettei työ haitannut heidän asumistaan millään tavalla. Ympäristö pysyi siistinä, Kunttu sanoo.

“Sadexin hinta-laatusuhde oli kohdallaan”

Lopputarkastuksessakaan ei löytynyt mitään huomautettavaa. Mitään ei tarvinnut tehdä uudestaan tai lisätä, vaan kaikki mitä oltiin sovittu tehtäväksi, oli myös tehty. Lopputulos istuu hyvin yhtiön ulkonäköön ja ilmeeseen.

– Sadexin hinta-laatusuhde oli kohdallaan, Kunttu kiteyttää.

– Työn suorittaminen oli ripeää ja se tehtiin, mitä luvattiin. Ja tietysti myös työn jälki on siistiä!

Kohteen 3 tärkeintä pointtia:
  • Selkeä tarjous
  • Sujuva ja joustava työskentely toi apua isännöitsijän arkeen
  • Tyytyväinen isännöitsijä ja asukkaat
Kohdetyyppi: Rivitalot
Lisätietoja projektista:
Jukka Ypyä
puh. 040 037 1364
jukka.ypya [a] sadex.fi