Sadex toimitti Länsimetron haastavan tikasurakan aikataulussa ja budjetissa

Länsimetro ei ole aivan tavanomainen paikka asennustikkaille. Sadex toimitti ja asensi tunneleihin yksilöllisiä huoltotikkaita 100 000 eurolla.

Yksilöllisesti suunnitellut huoltotikkaat
Huoltotikkaiden suunnittelu ja toimitus
Huoltikkaat

Hankalien paikkojen tikkaat

Helsingin metrojunaliikenteen jatkaminen Espoon puolelle eli Länsimetron rakentaminen on venynyt useaan otteeseen. Kustannusarvio on noussut alkuperäisestä noin 850 miljoonasta eurosta peräti 1,1 miljardiin euroon. Liikenteen aloittamispäivämäärää on lykätty useaan otteeseen ja jättimäinen hanke on ollut niin politiikkojen kuin mediankin hampaissa. 

Jättihankkeen sisältä löytyy kuitenkin pieniä hankkeita, joissa sekä aikataulu että kustannusraamit ovat pitäneet. Yksi tällainen on Tampereen Lahdesjärvellä pääpaikkaansa pitävä sadevesijärjestelmien ja kattoturvarakenteiden toimittaja Sadex Oy. 

Sadex on toimittanut 68 kappaletta yksilöllisesti suunniteltuja huoltotikkaita savunpoisto- ja hätäpoistumisteihin. 

Jokainen tikas on yksilöllisesti suunniteltu ja jokaisen paikka on käyty erikseen katsomassa
– Arto Kurtti, Sadexin myyntipäällikkö

Huoltotikkaiden yhteenlaskettu arvo on 100 000 euroa. Se on melkoinen voimanponnistus yritykselle, jonka toimitukset ovat tavallisimmin olleet tähän mennessä muutamasta tuhannesta eurosta muutamaan kymmeneen tuhanteen.

”Jokainen tikas on yksilöllisesti suunniteltu ja jokaisen paikka on käyty erikseen katsomassa”, kertoo Sadexin liiketoimintajohtaja Arto Kurtti.

Nousukiskolla varustettu sinkitty tikas osoittautui Länsimetrossa kustannustehokkaimmaksi ratkaisuksi. Nousukiskoon voidaan kytkeytyä turvavaljailla. Sen ansiosta huoltomiehen on turvallista nousta jopa kymmenen metrin korkeuteen ja tukeutua nousukiskoon työskentelyn aikana. 

Asennetut huoltotikkaat ovat lyhimmillään 4,2 metriä ja pisimmillään noin 11 metriä. Sadexin toimitukseen kuuluvat Lapuan Piristeelin valmistamat tikkaat sekä yhtiön omat asentajat

Kurtin mukaan työ on vaatinut yksilöllisen suunnittelun lisäksi tarkat katselmukset jokaisesta tikaspaikasta. Myös metron testiajot on pitänyt ottaa huomioon tikasprojektin aikataulutuksessa. Lisäksi jokainen asema on ollut eri urakoitsijan vastuualuetta, joten työturvallisuusasiat on pitänyt käydä läpi joka kohteessa erikseen.

Artikkeli julkaistu Metallitekniikka-lehdessä 1/2017

Lue seuraavaksi: Rakennusliike Reponen sai Sadexilta myös suunnitteluavun parvekkeiden vedenpoistoon
KOHTEEN 3 TÄRKEINTÄ POINTTIA
  • Yksilöllisesti suunniteltua
  • Toimitusvarmuus
  • Työturvallisuus
Kohdetyyppi: Teollisuuskohteet
Tuotetyyppi: Tikastuotteet
Lisätietoja projektista:
Villle Kukkonen
Ville Kukkonen
puh. 040 379 4009
ville.kukkonen [a] sadex.fi