Kaisa päätyi Sadexille myyjäksi sattumalta, kun edeltävä vuorotyö hoitoalalla ei enää sopinut elämäntilanteeseen. Puoliso vinkkasi mahdollisuudesta Sadexilla, ja nyt Kaisa onkin viihtynyt rännialalla jo 6 vuotta. "Ajattelin, ettei tässä mitään menetä, käyn kokeilemassa. Pääsenhän aina takaisin hoitoalalle, jos myyntityö ei nappaa."
Siirtyminen rakennusalalle mietitytti aluksi: Millainen on vastaanotto perinteisesti miesvaltaisessa ympäristössä? Epäilykset hävisivät nopeasti, sillä alalla vastaanotto oli lämmin ja työmailla palaute yllätti positiivisesti. "Moni on sanonut, että on virkistävää nähdä alalla uudenlaisia tekijöitä."
Vaihtelevaa arkea ihmisten parissa
Kaisan työpäivät myyntiedustajana ovat vaihtelevia ja täynnä kohtaamisia. Päivään mahtuu paljon tapaamisia ja puheluita yksityisasiakkaiden, taloyhtiöiden ja rakennusliikkeiden kanssa. ”Tässä työssä parasta on se, kun saa olla ihmisten kanssa vuorovaikutuksessa ja läsnä."
Myyjän työnkuvaan kuuluvat myös kohteiden kartoituskäynnit ja mitoitukset. Merkittävä osa työajasta kuluu tietokoneella tarjouksia laatiessa, kuvia pyöritellessä ja kohteita suunnitellessa asiakkaiden tarpeiden ja toiveiden pohjalta.
“Parasta on, kun pääsee toteuttamaan juuri sen näköisen lopputuloksen, mitä asiakas on mielessään toivonut. Se fiilis on ihan huikea.
Kaikki projektit eivät tule aina valmiina yhteydenottoina. Ajoittain tarvitaan myös oma-aloitteisuutta ja ns. luukutusta. Monen kohdalla luukutus voi nostattaa karvat pystyyn, mutta Kaisalle se on mieluisaa puuhaa. "Tykkään käydä välillä luukuttamassa. Erityisesti silloin, kun aurinko paistaa ja on virkeä olo. Asiakkaat ovat yleensä hyvällä fiiliksellä ja kohtaamiset tuntuvat aidolta.”
Kaisa kuvaa itseään sosiaaliseksi ja helposti lähestyttäväksi, ja kokee nämä ominaisuudet vahvuudeksi myyntityössään. "Oma luonteeni on vahvuuteni. Kun asiakasta kuuntelee aidosti ja huomioi hänen tarpeensa, syntyy luottamus.”
Yhteishenki kantavana voimavarana
Sadexin tiimi on Kaisalle enemmän kuin vain työporukka – se on merkitykseltään paljon muutakin ja töiden kautta on löytynyt aitoja ystäviä. Erityisesti Oulun toimipisteen yhteishenki saa Kaisalta kiitosta.
"Meillä on tosi tiivis porukka. Joidenkin työkavereiden kanssa ollaan ystäviä myös vapaa-ajalla. Usein tulee soiteltua asentajille ja vaihdettua kuulumisia. Yritän myös olla hallilla, kun asentajat palaavat työpäivän jälkeen, niin ehtii nähdä ja vaihtaa pari sanaa."
"Totta kai työ on aina työtä, mutta jos työpaikka on sellainen, ettei sieltä halua lähteä, niin silloin siinä on jotain spessua. Jos tuut Sadexille töihin, et välttämättä halua enää pois."
Työhyvinvointi on yksi tärkeimmistä asioista, jota Sadexilla kehitetään ja keräämme työntekijöiltämme palautetta jatkuvasti. Sadex onkin ollut Great Place to Work -sertifioitu yritys jo vuodesta 2021 asti.
”Sadexilla yhteishenki on iso voimavara. Täällä jokainen saa olla oma itsensä. Tulee olo, että työntekijöitä oikeasti kuunnellaan, eikä kukaan nosta itseään toisten yläpuolelle. Ihanaa kun ei ole mitään kahden kerroksen väkeä.”
Katso Sadexin avoimet työpaikat tai jätä avoin hakemus!

